sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Savoy

Kävimme ystävieni kanssa viime kesänä ensimmäistä kertaa Savoyssa syömässä. Illallinen oli todella mieleenpainuva niin ruoan, palvelun kuin tunnelmankin osalta. Päätimme, että illasta Savoyssa tulee meille uusi kesäperinne. Jos lompakko sallisi, niin voisin toki käydä useamminkin. Meille osui jälleen kaunis sää ja pääsimme ulos terassille syömään. Palvelu oli ensiluokkaista olematta kuitenkaan jäykkää. Päinvastoin, monessa vähemmän hienossa ravintolassa on paljon virallisempi tunnelma. Kiireestä ei ollut tietoakaan ja asiakkaan annettiin nauttia jokaisesta tilaamastaan ruoasta ja juomasta. Hauskana yksityiskohtana saimme pöydän laitoihin koukut käsilaukkuja varten.

Aperitiivina join lasillisen cavaa ja keittiö tarjosi tervehdykseksi gazpacho-keiton. Keiton maut olivat kyllä ihanat, mutta kylmät keitot ovat minulle muuten epämieluisia syödä. Minulla jäikin alkukeitto vähän lusikankärjeltä maisteluksi. Viinilistaa emme nähneet jälleen koko illan aikana, vaan sommelier tuli kertomaan suosituksiaan jokaiselle ruokalajille. Meiltä aina tuttavallisesti kyseltiin haluaisimmeko keskustella viineistä vielä Oton kanssa. Alkuun tilasin salaatin Savoyn kattopuutarhan omista antimista. Salaatti oli täynnä erilaisia puhtaita makuja: pähkinäisiä pinjansiemeniä, sitruunaista porkkanaa, voimakkaan basilikaista salaattia. Ja ne tomaatit! Hämmästelin jo viime kesänä miten niin yksinkertainen ruoka kuin tomaatti voi olla niin makeaa ja hyvää. Tältä tomaatit ovat varmaankin maistuneet ennen kuin lajikkeet on jalostettu kestämään kuljetusta ja kolhuja. Alkuruoan kanssa join valkoviiniä, joka kuitista löytyy yksinkertaisesti rypäleen nimellä Rotgipfler. Viini oli heille uutta kokeiluerää, eikä sitä löydy ravintolan viinilistaltalta. En ole aiemmin vastaavan makuista viiniä juonut, mutta maultaan se oli kuivaa, hapokasta ja aavistuksen hedelmäistä.

Pääruoaksi tilasin savustettua siikaa, tillillä maustettuja kesän vihanneksia ja savukalalientä. Perunat ja liemi lisättiin annokseen vasta pöydässä. Jälleen ruoassa pelattiin yksinkertaisilla raaka-aineilla. Rapskat vihannekset toivat vastapainoa suolaiselle liemelle ja kala oli paistettu juuri sopivaksi. Myös tästä annoksesta löytyi erilaisten kastikkeiden ja lisukkeiden muodossa laaja valikoima erilaisia toisiaan täydentäviä makuja. Pääruoan viininä join espanjalaista Bodegas Lausin viinitilalta tulevaa Flor de Gewürztramineria. Sommelier kertoi viinin kukkaisuuden toimivan annoksen savun maun kanssa hyvin yhteen. Viini oli silti kuiva ja raikas. Minä en ole mikään suuri viiniasiantuntija, lähinnä tiedän mistä pidän ja mistä en. Jokainen viini maistatettiin laseittainkin tilattaessa ja kerrankin jäi sellainen fiilis, että kehtaisi sanoa jos joku viineistä ei olisi ollut yhtään omaan makuuni. Ei sillä, mielestäni viinit menivät ihan nappiin.

Ennen jälkiruokaa saimme toisen keittiön tervehdyksen: tuoreita marjoja, mascarponejäätelöä ja mansikkakeittoa. Jälkiruoaksi tilasin kesän punaisia marjoja. Jälleen hämmästelin miten marjat voivat maistua niin ihanilta, aivan lapsuuden kesiltä. Missä on se salainen paikka jossa Savoyn tomaatit ja vadelmat kasvavat? Jälkiruoka-annokseen kuului mansikkaa, vadelmaa, marinoitua kirsikkaa, sorbettia, marenkilevyjä, hyytelöä, orvokin terälehtiä ja kahta eri kastiketta. Jälkiruokaviini oli minulle jälleen täysin uusi makuelämys. Viini tuoksui melko makealle, mutta ensisiemailu suussa olikin pirskahtelevaa hedelmäkarkkia. Viini oli Italian I Vignaioli di S. Stefanon tilalla valmistettua Moscato d'Astia, mietoa, noin kuusiprosenttista helmeilevää jälkiruokaviiniä. Tämänkin käynnin jälkeen Savoy pysyi sinä ravintolana, johon kaikkia muita vertaa. Palvelussa tuntui että kaikki yksityiskohdat on huomioitu: pöydästä poistuttaessa lautasliina vaihdetaan uuteen, hissi tilataan puolestasi, tarjoilija hakee takin pöydästä ja sen saa eri henkilöltä narikasta takaisin vain pyytämällä takkiaan, ilman mitään lappusia tai kuvailuja. Sanoisin iltaa Savoyssa melko täydelliseksi kesäillaksi.

SALAATTI SAVOYN OMAN KATTOPUUTARHAN ANTIMISTA

SAVUSTETTUA SIIKAA, TILLILLÄ MAUSTETTUJA KESÄN VIHANNEKSIA JA SAVUKALALIENTÄ

KESÄN PUNAISIA MARJOJA…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti