lauantai 7. heinäkuuta 2012

Grillipizzat


Vihdoinkin päästään asiaan tässä blogissa eli juustoon ja oliiveihin. Grillipizzat ovat tänä kesänä herätelleet kiinnostustani. Kesäkuun Glorian ruoka ja viini -lehdessä (6/2012) valmistettiin grillipizzoja ja hieman myöhemmin kaverini kehui Pastanjauhajien reseptillä tekemiään pizzoja grillissä. Pakkohan se oli itsekin päästä näitä kokeilemaan. Pizzoja varten tein valmiiksi tomaattikastikkeen ja yhden annoksen pizzataikinaa, jonka jaoin neljään osaan ja kaulin pyöreiksi pohjiksi. (Tai no, tarpeeksi pyöreiksi minulle.) Resepteissä kehotettiin grillaamaan keskilämmöllä, mutta kaverini sanoi saaneensa paremman tuloksen tätä miedommalla lämmöllä. Laitoin kaasugrillin lähes pienimmälle lämmölle, joka tuntui olevan vähän liian vähän ja lisäsin grillauksen aikana lämmön lähemmäs keskilämpöä. Pohjaa olisi ensimmäisessä paistossa voinut grillata kauemminkin, sillä täytetty pizza oli täysin mahdoton saada lastan avulla grilliin ja pizzat venähtivät vähän pitkulaisiksi kun nostelin niitä käsin reunoista kiinni pitäen. Pizzojen maku oli erinomainen ja pohja rapsakampi kuin ikinä olen sähkökäyttöisessä uunissa saanut. Näitä tullaa tekemään uudestaan!




4 ruokalautasen kokoista pizzaa

1 annos pizzapohjataikinaa
oliiviöljyä
½ annosta tomaattikastiketta
2 mozzarella-palloa
kapriksia
vihreitä oliiveja
kalamata-oliiveja
juustoraastetta
tuoretta basilikaa

Keitä tomaattikastike ja soseuta se tasaiseksi sauvasekoittimella. Pizzoihin menee noin puolikas annos kastiketta ja lopun voit pakastaa seuraavaa pizzapäivää varten. Valmista pizzapohjataikina ja jaa se neljään osaan. Venytä ja kauli taikina pyöreiksi ohuiksi pohjiksi. Öljyä pizzapohjat molemmin puolin oliiviöljyllä. Laita grilli kuumenemaan ja paista pizzapohjia muutaman minuutin ajan hieman alle keskilämmöllä. Grillien lämpötiloissa voi olla vaihtelua, joten katso sopiva lämpö missä pohja saa vähän väriä mutta ei pala. Uskalla kuitenkin paistaa pohjaa rapsakaksi, sillä se helpottaa pizzan käsittelyä jatkossa. Nosta pizza pois grillistä ja käännä paistopinta ylöspäin. Valele tomaattikastiketta pizzalle ja täytä se mozzarella-viipaleilla, oliiveilla, kapriksilla ja juustoraasteella. Siirrä pizzat takaisin grilliin isoa paistinlastaa tai käsiä apuna käyttäen ja paista reilut viisi minuuttia kannen alla. Kansi pitää lämmön sisällään jolloin juusto sulaa nopeammin pizzan päälle. Toisessa paistossa pohjan raa’aksi jäänyt puoli saa värin pintaansa. Kun pizzat ovat valmiita, nosta ne grillistä ja ripottele päälle basilikanlehtiä. Nauti. Täytteiden asettelusta ja kattauksesta kaikki kiitos ja kunnia ruokaseuralle. Kiitokset myös tuliaisviineistä. Suosittelen muillekin pizzan kaveriksi mukavan täyteläistä ja hedelmäistä El Tesoro Monastrell Shiraz luomupunkkua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti