sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Paholaisen hillo

Paholaisen hillo on ollut minulla todella pitkään kokeilua odottavien reseptien listalla ja nyt harmittaa etten aiemmin ole saanut aikaiseksi tehdä hilloa. Käytin hilloon samaa DanSukkerin ohjetta kuin lähes jokainen muukin bloggaaja. Erotuksena en poistanut chileistä siemeniä ja kypsensin hillon karkeammista paloista, jotka hienonsin lopuksi sauvasekoittimella. Hillosta tuli omaan makuuni juuri sopivan tulista, että sitä voi lätkiä nokareiksi ruoan päälle, niin että poltteen tuntee, mutta muut maut eivät kuitenkaan täysin huku sen alle. Hillooni käytin viisi ja puoli habaneroa, joista kaksi oli aivan jättikokoisia. En tiedä tuliko näistä jättiläisistä lisää potkua kastikkeeseen vai olivatko ne miedompia kuin pienemmät toverinsa. Hillon säilytystä varten keittelin lasipurkkeja ja jaoin hillon vielä kuumiin astioihin.


800 g tomaatteja (n. 8 kpl)
400 g punaista paprikaa (n. 2 kpl)
5 - 6 vahvaa chiliä
6 - 8 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
2 tl oreganoa
½ dl etikkaa
1 pkt (330 g) hillo-marmeladisokeria

Tee tomaattien kantoihin ristiviillot ja upota puoleksi minuutiksi kiehuvaan veteen. Siirrä tomaatit astiaan, jossa on jääkylmää vettä. Poista tomaateista kannat, kuoret ja lohko tomaatit. Poista paprikoista kannat, siemenet ja valkoiset osat ja lohko paprikat paloiksi. Poista chileistä kannat, mutta jätä siemenet ja lohko chilit. Kuori ja lohko valkosipulinkynnet. Lisää tomaatit, paprikat, chilit ja valkosipuli kattilaan. Mausta seos suolalla, pippurilla, oreganolla ja etikalla. Anna ainesten kiehua kunnes enin neste on haihtunut ja soseuta seos sauvasekoittimella. Siirrä seos takaisin kattilaan ja lisää hillo-marmeladisokeri joukkoon. Keitä hilloa kunnes se sakeutuu ja annostele kuumana keitettyihin lasipurkkeihin. Tarjoa esimerkiksi pizzan, hampurilaisten tai täytettyjen leipien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti