lauantai 3. marraskuuta 2012

Perunacurry

Tämän perunacurryn ohje on ollut minulla niin pitkään odottamassa testausta, että se alkanut vaikuttaa jo vähän tylsältä reseptiltä. Maku olikin paljon parempi mitä astetta vaatimattomammat ennakko-oletukset antoivat odottaa. Resepti sopii myös erinomaisesti ihmisille, jotka eivät haluaa ostaa paljoa mausteita ruokaan siinä pelossa että ne jäävät kaappiin käyttämättä. Kukkakaalinporkkanacurryn yhteydessä testasin Pirkan tandooricurrytahnan. Tähän ruokaan laitoin Pirkan vindaloocurrytahnaa. Ruokaa laittaessani mietin että tujaus chilikastiketta sopisi varmasti erinomaisesti tähän ruokaan, mutta currytahnasta itsestään löytyikin jo luvattua tulisuutta. Minä löysin reseptin Pastanjauhannasta, mutta alun perin se on Paolan keitoksia. Valitettavasti en alkuperäistä reseptiä onnistunut löytämään.


3 annosta

2 - 3 valkosipulinkynttä
pala tuoretta inkivääriä
öljyä
3 rkl currytahnaa
4 isoa perunaa
3 porkkana
1 tlk tomaattipyreetä
½ tl suolaa
4 dl (isompi tölkki) kookosmaitoa

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri. Paista valkosipulia ja inkivääriä hetki öljyssä pannulla ja lisää joukkoon currytahna. Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat suupalan kokoisiksi ja lisää pannulle. Sekoita tomaattipyree juuresten joukkoon, mausta suolalla ja lisää kookosmaito curryn sekaan. Hauduta juureksia kypsiksi noin 20 - 30 minuutin ajan ja lisää vettä tarvittaessa pannulle. Tarkista suola ja tarjoa ruoka sellaisenaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti