|
Roast
Chicken Special
Roast
chicken, brie and sundried tomatoes, garlic
|
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Fat Freddy's Restaurant
Meidän Irlannin reissu oli edennyt Galwayhin, kun löysimme Fat Freddy's Restaurantin. Oikeastaan etsimme paikkaa mistä saisi hyviä salaatteja, mutta minun mielenkiintoni herätti brie-juusto pizzassa. Hyväähän se oli ja tuota on ehdottomasti päästä koittamaan myös kotona. Kaverini tuumasi että grillipizzoihin brie voisi sopia erityisen hyvin. Tässä pizzassa oli brien lisäksi kanaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja valkosipulia. Paikkana Fat Freddy's oli ihan mukava, tosin pöydät olivat melko ahtaassa. Yksi reissun harvoja paikkoja joista olisi löytynyt limoncelloa, jos vain paikan ainoa pullo ei olisi ollut tyhjä.
Doyle's Seafood Restaurant
Vilkuilimme jo päiväsaikaan kavereideni kanssa Dinglen ravintoloita sillä silmällä, jos jostakin niistä olisi illallispaikaksi. Ihan kivan oloisia kalaravintoloita löytyi useampiakin, mutta Doyle's Seafood Restaurantin menusta pomppasi heti silmään merikrotti itämaisten pikapaistettujen kasvisten, makean chili- ja soijaliemen, säilötyn inkiväärin ja korianterin kanssa. Muutenkin ravintola näytti kivasti vähän hienommalta paikalta juhannusaaton aterialle. (Joo, aika myöhässä ollaan näiden bloggausten kanssa!) Illalla sitten menimme katsastamaan paikan ja se kyllä vastasi täysin odotuksiamme. Hetken jouduimme alkuun odottelemaan pöytää, mikä oli varmasti vain hyvä merkki. Toisaalta olisimme mieluusti voineet ottaa vaikka lasilliset kuohuvaa odotellessamme, mutta alkujuomia meiltä ei tultu kysymään ennen kuin vasta pöydässä. Tilasin saman itämäishenkisen annoksen, jonka olin menusta bongannut jo aiemmin päivällä. Vihannekset olivat sopivan rapsakoita ja kastike maistui. Suolaa meistä jokainen olisi kaivannut himpun verran lisää. Annosten lisukkeeksi tuli voissa paistettuja vihanneksia. Ravintolan seinällä oli vanhoja valokuvia siitä miltä Dingle on entisaikaan näyttänyt. Suoraan pöytämme yläpuolella oli kuva kadusta, jolla ravintola sijaitsee. Tätä ravintolaa suosittelisin kivempaa illanviettopaikkaa Dinglestä hakevalle. Tähän yhteyteen voisi myös mainita ainakin Dinglestä ja Killarneystä löytyvän Murphy's-jätskipaikan, jossa myydään Dinglessä valmistettua jäätelöä.
Näin ei maailman suurimpana jäätelönystävänä, minäkin tykästyin Dingle Sea Salt-jäätelöön.
"At Murphy's, we make all of our ice cream from scratch.
We never use preservatives, colours, mixes, powdered milk, bottled flavours, or anything not natural.
Instead, we go a step further to make sure your ice cream tastes delicious.
Whether it’s blending the best, pure
vanillas, collecting Dingle sea water to boil down to make sea salt ice
cream or stripping real mint leaves for our fresh mint, we are obsessive
about bringing you the best."Näin ei maailman suurimpana jäätelönystävänä, minäkin tykästyin Dingle Sea Salt-jäätelöön.
Pan Roasted Monkfish
with stir fried oriental vegetables, sweet chilli and soya broth, pickled ginger and coriander
|
| local butter vegetables |
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Chowder Cafe/Restaurant
Olimme kavereideni kanssa matkustamisen jäljiltä melko myöhäiseen lounasaikaan Irlannin Dinglessä. Moni lounaspaikka oli jo sulkenut ovensa eivätkä illallisravintolat olleet vielä auenneet. Nälkä alkoi olla melkoinen ja menimme melko pienin odotuksin pääkadulla turistipuotia vastapäätä sijaitsevaan Chowder Cafe/Restaurantiin. Annoksemme olivatkin todella maistuvia ja hyvin tehtyjä, josta iso peukku ravintolalle. Toinen kavereistani söi ravintolan nimikkoannoksen eli seafood chowderia, joka on siis lähinnä paksua keittoa tai muhennosta merenelävistä. Kiinteän listan lisäksi ravintolassa on liitutaululla ilmoitettuja vaihtuvia annoksia. Minä tilasin toisen kaverini kanssa paistettua kummeliturskaa, mereneläviä ja perunamuusia kastikkeen ja salaatin kera. Salaatista löytyi yllättävän voimakkaitakin makuja selleristä ja käytetyistä vihreistä lehdistä. Mitään Facebook-sivuja virallisempaa en ravintolalle löytänyt, mutta etsiessäni tulin samalla kurkanneeksi TripAdvisorin arvosteluja paikasta ja aivan ehdoton enemmistö on antanut paikalle arvosanan excellent. Juomaksi maistelin lounaalla irlantilaista Maddens Mellow Cideria.
The Smoke House
Irlannin Killarneyssa sijaitseva The Smoke House löytyi jo opaskirjastamme, mutta sama ravintola myös kadulla pisti silmiimme kivalta vaikuttavana paikkana. Olimme ystävieni kanssa viikon kiertelemässä Irlantia ja tässä paikassa oli ehdottomasti reissun paras palvelu, josta kiitokset huippumukavalle ja tehokkaalle tarjoilijalle joka hoiti koko ravintolan alakertaa vierailumme aikana. Kävimme syömässä lounasaikaan, mutta ruokien tilaaminen illallismenustakin onnistui. Oma annokseni sisälsi paistettua brie-juustoa hillokkeen ja vihersalaatin kanssa. Juusto oli päältä täydellisen rapeaa ja sisältä sulaa, mutta tuhdista annoksesta ei silti tullut liian rasvaista fiilistä. Hillokkeesta tuli lähinnä pihlajanmarja mieleen, mutta väri ja koostumus eivät oikein tukeneet tätä teoriaa. Hilloke oli kuitenkin hieman hapanta ja marjaista. Vihersalaatissa oli erilaisia maistuvia lehtiä etikkakastikkeella. Jäi harmittamaan ettemme palanneet samaan paikkaan illalliselle, vaan päädyimme italialaiseen Salvadors-ravintolaan. Vaihteeksi vinkki näinkin päin, eli valitse vaikka se viereisen oven italialainen paikka Salvadorsin sijaan. Palvelu oli tylyä ja hidasta, kaverini joutui lähettämään väärään kypsyyteen paistetun pihvin takaisin keittiöön, ovessa ja sisällä oli eri ruokalistat, toisen kaverini lisätäyte pizzaan muistettiin laskuttaa muttei lisätä pizzaan...
![]() |
|
IRISH BRIE
Deep Fried,
local leaves & Berry chutney
|
The Wholy Grain
Corkista ei ollut ihan iisiä löytää aamupalapaikkaa. Onneksi The Wholy Grain olikin sitten mitä loistavin löytö, kun se eteen sattui. Paikan juttu on leivät, jotka tulevat päivittäin Hassetts Bakery Carrigaline-artisaanileipomosta ja leikataan aina tuoreeltaan asiakkaille. Ensimmäistä kertaa törmäsin vegetarian irish breakfastiin, joka sisälsi halloumia. Juusto toimi niin ihanasti aamupalassa, että toivon saavani sitä useamminkin vastaaviin annoksiin. Jos olet suuntaamassa Corkiin ja majoituksesi ei sisällä aamupalaa, niin tämän mestan osoite kannattaa ehdottomasti napata talteen.
|
Full Veggy
(The Works veggie style!)
Fried eggs,
halloumi, tomato, mushrooms served with sourdough toast with a mug of tea /
americano
|
The English Market
Kesälomia on tänä vuonna tullut vietettyä parilla reissulla muihin Euroopan kaupunkeihin. Matkoilla on toki tullut vastaan kivoja ravintoloita ja muitakin ruokaelämyksiä. Irlannin Corkista haluaisin tuoda esille The English Marketin. Tästä kauppahallista löysimme kivat picniceväät mukaan puistoon nautittavaksi lounaaksi. Kauppahalli on aivan kaupungin keskustassa ja ruoat voi nauttia viereisessä Bishop Lucey Parkissa. Meille tarttui matkaan ciabatta-leipää, pitkään kypsytettyä goudaa, marinoitua mozzarellaa ja puolikuivattua tomaattia, oliiveja ja mansikoita. Täydellistä kesäpäivän ruokaa. Illallista Corkissa söimme italialaisessa Ristorante Rossinissa. Valitsimme ravintolan pizzojen perässä, mutta valitettavasti pizzauuni oli rikki. Illallisesta kuitenkin teki hauskan suomalainen tarjoilija, joka pääsi ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen puhumaan suomea meidän kanssamme. Itse tunnein useitakin Corkissa käyneitä suomalaisia, joten tuli vähän yllärinä millainen harvinaisuus suomalainen siellä kuitenkin on.
tiistai 18. kesäkuuta 2013
Kermainen vodkatomaattikastike
Jääkaapissa oli luumutomaatteja, kermaa ja kyllä, vodkaa. Oikeastaan ohjeet tähän ruokaan löytyivät kermaisia luumutomaattikastikkeita etsiskelemällä, mutta kyllähän tuo vodka siihen oli ihan hauska lisä. Ohjeina minulla oli tämä Food Networkin resepti ja tämä Food.comin resepti. Tämä mukailee hieman enemmän tuota Food.comia. Alkuperäinen ohje tosin on 4 - 6 hengelle, minä söin tästä kaksi kertaa. Hieman epäitalialaisittain minun kastikkeen määräni pastaan nähden taisi olla melko suuri. Taitaa muuten olla epäkuvauksellisimpia ruokia mitä olen valmistanut, mutta maku oli aivan mahtava.
2 reilua annosta
nauhapastaa
2 valkosipulinkynttä
½ tl chilirouhetta
öljyä
vajaa ½ dl vodkaa
6 luumutomaattia
½ tl suolaa
2 dl kermaa
½ dl raastettua parmesania
Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja paista hetken aikaa öljyssä chilimurskan kanssa. Lisää vodka pannulle ja kiehuta muutaman minuutin ajan. Pilko luumutomaatit ja lisää suolan kanssa pannulle. Kiehuta kastiketta viitisen minuuttia. Lisää vielä kerma ja anna kypsyä parin minuutin ajan. Lisää lopuksi parmesan kastikkeen joukkoon, mutta säästä vähän annoksen päälle ripoteltavaksi. Valuta valmis pasta ja sekoita kastikkeen joukkoon ja tarjoa.
2 reilua annosta
nauhapastaa
2 valkosipulinkynttä
½ tl chilirouhetta
öljyä
vajaa ½ dl vodkaa
6 luumutomaattia
½ tl suolaa
2 dl kermaa
½ dl raastettua parmesania
Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja paista hetken aikaa öljyssä chilimurskan kanssa. Lisää vodka pannulle ja kiehuta muutaman minuutin ajan. Pilko luumutomaatit ja lisää suolan kanssa pannulle. Kiehuta kastiketta viitisen minuuttia. Lisää vielä kerma ja anna kypsyä parin minuutin ajan. Lisää lopuksi parmesan kastikkeen joukkoon, mutta säästä vähän annoksen päälle ripoteltavaksi. Valuta valmis pasta ja sekoita kastikkeen joukkoon ja tarjoa.
lauantai 8. kesäkuuta 2013
Minttuinen halloumisalaatti mansikoilla ja avocadolla
Ostin edellisenä viikonloppuna vähän vastaavia aineksia salaattiin kaverini kanssa, mutta tämä salaatti jäi silloin meiltä syömättä. Hups. Päähän jäi kuitenkin ajatus yhdistää mansikoita ja avocadoa salaattiin. Tähän yhteyteen on hehkutettava tomaatinkannanpoistajaa. Moinen kapistus voi kuulostaa täydeltä turhakkeelta, mutta minun ei tulisi enää mieleenkään poistella mansikoista kantoja ilman sitä. Suosittelen ennakkoluuloista huolimatta kokeilemaan etenkin jos olet esimerkiksi pakastamassa isompaa satsia mansikoita, sillä työ nopeutuu hurjasti. Salaatin minttu on aika klassinen yhdistelmä sekä halloumin että mansikoiden kanssa, mutta se toimi hyvin myös avocadon seuralaisena.
2 annosta
1 ruukku jääsalaattia
400 g mansikoita
2 avocadoa
pala sitruunaa
300 g halloumia
öljyä
rouhittua viherpippuria
tuoretta minttua
Revi jääsalaatti lautasille. Irrota mansikoista kannat ja lisää salaatin päälle. Paloittele avocadon hedelmäliha salaattiin ja purista salaatin päälle sitruunamehua. Viipaloi halloumi ja paista öljyssä pannulla. Lisää juusto salaatin päälle ja rouhi pinnalle viherpippuria. Silppua lopuksi salaatin päälle tuoretta minttua.
2 annosta
1 ruukku jääsalaattia
400 g mansikoita
2 avocadoa
pala sitruunaa
300 g halloumia
öljyä
rouhittua viherpippuria
tuoretta minttua
Revi jääsalaatti lautasille. Irrota mansikoista kannat ja lisää salaatin päälle. Paloittele avocadon hedelmäliha salaattiin ja purista salaatin päälle sitruunamehua. Viipaloi halloumi ja paista öljyssä pannulla. Lisää juusto salaatin päälle ja rouhi pinnalle viherpippuria. Silppua lopuksi salaatin päälle tuoretta minttua.
Mango-omenasalaatti
Tämän ihanan salaatin resepti tuli otettua Rossi Speaksista talteen viime kesänä, kun etsiskelin mangovinaigreten ohjetta. Lisäsin salaattiin vielä broileria, jotta sain siitä ruokaisamman, mutta kevyempänä salaattina se toki menee ihan sellaisenaan. Salaatteina omassa versiossani käytin frisée-salaattia, rucolaa, lollo rossoa ja keräsalaattia.
2 annosta
erilaisia salaatteja
½ dl oliiviöljyä
2 granny smith-omenaa
2 mangoa
½ dl punaviinietikkaa
2 dl mangomehua
(4 broilerin rintafileetä paistettuna)
Revi salaatit kahdelle lautaselle, lisää oliiviöljy ja sekoita. Kuori ja kuutioi omenat ja mangot ja lisää salaattien päälle. Lisää lopuksi punaviinietikka ja mangomehu ja sekoita salaattiin. Tarjoa sellaisenaan tai paistetun broilerin kera.
2 annosta
erilaisia salaatteja
½ dl oliiviöljyä
2 granny smith-omenaa
2 mangoa
½ dl punaviinietikkaa
2 dl mangomehua
(4 broilerin rintafileetä paistettuna)
Revi salaatit kahdelle lautaselle, lisää oliiviöljy ja sekoita. Kuori ja kuutioi omenat ja mangot ja lisää salaattien päälle. Lisää lopuksi punaviinietikka ja mangomehu ja sekoita salaattiin. Tarjoa sellaisenaan tai paistetun broilerin kera.
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Bar Tapasta
Päätimme kavereideni kanssa pistäytyä Bar Tapastassa tapaksilla perjantai-iltapäivänä ennen kuin toinen kavereistani suuntasi takaisin kotikaupunkiinsa. Olimme juuri ennen neljää odottelemassa kadulla ravintolan avautumista ja tarjoilija siinä laitteli terassin ja sisätilojen pöytiä paikoilleen. Kello alkoi olla yli neljän ja vilkuilimme, josko pääsisimme jo sisään, mutta ajattelimme tarjoilijan siitä huikkaavan kun voimme tulla. Tätä ei harmiksemme ikinä tapahtunut, vaan jossain vaiheessa vaan kävelimme sisään ravintolaan ja kysyimme onko paikka jo auki ja kyllähän se oli. Ravintolaan tultuamme palvelu oli ripeää. Saimme heti kuulla että pöytäämme on tulossa varaus kuudeksi ja syömisemme on hoidettava kahdessa tunnissa, mutta tämä ei aikataulujemme puolesta ollut mikään ongelma meille. Minä tilasin tapaksiksi manchego-juustoa viikunahillokkeella, yrttioliiveja ja paistettua valkosipulilla maustettua paistettua mustekalaa ja limeä. Näistä juusto hillokkeella oli ehdottomasti vahvin esitys. Hillokkeessa oli suuria viikunalohkoja ja se pelasi todella hyvin yhteen juuston kanssa, tosin hilloketta olisi voinut olla enemmänkin juuston määrään nähden. Yrttioliivit olivat ihan ok, mutta eivät vetäneet vertoja itse tekemilleni. Mustekala saapui pöytään hieman muita annoksia myöhemmin. Plussaa siitä ettei mustekala ollut paneroitua, mutta muuten sen koostumus oli jauhoisempaa kuin aiemmin syömissäni mustekaloissa. Kulhon pohjalle oikeasti jäi mustekalamurua. Jälkkäriksi otin vadelmasorbettia joka oli todella makeaa. Kaverinikin myönsivät ensin ajatelleensa minun taas vaan valittavan kun kaikki on liian makeaa, mutta totesivat myös itse annosta maistettuaan että sokeria oli sorbetissa huomattavan reippaalla kädellä. En saanut tätä makeaa jälkkäriäni syötyä loppuun. Bar Tapasta oli ihan mukava paikka istuskeluun ja oikeilla valinnoilla listasta saa varmasti ihan hyviä tapaksia eteensä. Vähän jäi silti mietityttämään jos olisimmekin menneet Copas y tapasiin...
![]() |
| Manchego-juustoa ja viikunahilloketta, yrttioliiveja ja valkosipulilla maustettua paistettua mustekalaa ja limeä |
| Vadelmasorbetti |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


