lauantai 8. kesäkuuta 2013

Minttuinen halloumisalaatti mansikoilla ja avocadolla

Ostin edellisenä viikonloppuna vähän vastaavia aineksia salaattiin kaverini kanssa, mutta tämä salaatti jäi silloin meiltä syömättä. Hups. Päähän jäi kuitenkin ajatus yhdistää mansikoita ja avocadoa salaattiin. Tähän yhteyteen on hehkutettava tomaatinkannanpoistajaa. Moinen kapistus voi kuulostaa täydeltä turhakkeelta, mutta minun ei tulisi enää mieleenkään poistella mansikoista kantoja ilman sitä. Suosittelen ennakkoluuloista huolimatta kokeilemaan etenkin jos olet esimerkiksi pakastamassa isompaa satsia mansikoita, sillä työ nopeutuu hurjasti. Salaatin minttu on aika klassinen yhdistelmä sekä halloumin että mansikoiden kanssa, mutta se toimi hyvin myös avocadon seuralaisena.


2 annosta

1 ruukku jääsalaattia
400 g mansikoita
2 avocadoa
pala sitruunaa
300 g halloumia
öljyä
rouhittua viherpippuria
tuoretta minttua

Revi jääsalaatti lautasille. Irrota mansikoista kannat ja lisää salaatin päälle. Paloittele avocadon hedelmäliha salaattiin ja purista salaatin päälle sitruunamehua. Viipaloi halloumi ja paista öljyssä pannulla. Lisää juusto salaatin päälle ja rouhi pinnalle viherpippuria. Silppua lopuksi salaatin päälle tuoretta minttua.

1 kommentti: