maanantai 11. marraskuuta 2013

Restaurant Dubbel

Vuoden takaisesta Amsterdamin reissusta viisastuneena varasimme tällä kertaa pari ravintolaa ennakkoon. Olimme reissussa kaveriporukalla ja osa meistä juoksi maratonpäivänä täyden matkan, puolikkaan tai peräti molemmat. Juoksupäivän iltana kävimme Dubbelissa syömässä. Paikka näytti ensisilmäyksellä enemmän baarilta kuin ravintolalta. Jos en olisi nähnyt menua ennalta, en varmaan olisi tajunnut mennä sinne syömään. Meitä oli isohko seurue ja jouduimme odottamaan yksien juomien ajan pöytää baarin puolella. Siihen nähden että ravintola sijaitsi Leidsepleinin ravintolakadulla, ruoka oli aivan ensiluokkaista, yleismaailmallisestikin verraten hyvää. Monesta lähialueen ravintolasta on vaikea löytää annoksia, jotka olisivat lisukkeita ja kastikkeita myöten loppuun asti mietittyjä kokonaisuuksia. Syömistäni annoksista alkuruokana ollut tonnikalabrunoise thai-kastikkeella ja wakamella oli vahvemmin toiminut. Etenkin hieman sitrushedelmäinen kastike oli oikein minun makuuni. Pääruoan lohi teriyakikastikkeella oli hyvää, muttei erityisen ihmeellistä. Tarjoilussa olisi ollut parantamisen varaa, saimme esimerkiksi osan alkupaloista vasta pääruoan jälkeen pöytään. Jos olet Leidsepleinin lähellä ja nälkäinen, niin Dubbel on silti oikein hyvä valinta pistäytyä syömässä.

Brunoise of fresh tuna with Thai dressing and wakamé
Fillet of salmon with teriyaki sauce, fresh vegetables and fries

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti