sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Strindberg

Strindberg on minulle entuudestaan tuttu ainoastaan kahvilansa puolesta ja nyt sitten päätimme käydä kokeilemassa ravintolankin tarjontaa. Parsasesonki on kovaa vauhtia päällä ja listaltakin löytyi erillinen parsamenu. Alkuun otinkin parsaa katkarapurucolasalaatin ja sitruunavinaigreten kanssa. Raaka-aineet annoksessa olivay hyviä ja yhdistelmä toimi, mutta lämpötiloihin ja kypsyyteen olisi voinut ehkä kiinnittää enemmän huomiota. Minulle ei ihan valjennut olisiko parsan kuulunut tässä olla lämmintä vai ei, annos tuli haaleana ja parsa oli sen verran päässyt kypsäksi, ettei se tahtonut pysyä haarukassakaan. Sitruunavinaigrette oli kiva ja lähes jälkiruokamainen. Pääruoaksi tilasin savustettua lohta korvasienimuhennoksella ja varhaisperunoilla. Myös tässä annoksessa oli parsaa, vaikka se ei varsinaisesta parsamenusta ollutkaan. Lohi maistui jännästi enemmän kylmäsavulohelta kuin perinteiseltä savulohelta, vaikka kala lämpimänä tarjoiltiinkin. Sienimuhennos oli liian sipulista minun makuuni, mutta sehän ei ole ravintolan vika että minä en sipulista välitä. Jälkiruoaksi tilasin vadelmachiboustia seljankukkavaahdolla. Annoksen vaahto oli rakenteeltaan aivan ihanan keveää ja maku parfyyminen. Chiboust oli minulle uusi tuttavuus ja tämä annos ainakin muistutti kermaisen vadelmaista vanukkaan ja rahkan välimuotoa.

Parsaa, katkarapu-rucolasalaattia ja sitruunavinaigrette
Savustettua lohta, korvasienimuhennosta ja varhaisperunoita
Vadelmachiboust ja seljankukkavaahtoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti