sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Lohimunakas kirsikkatomaateilla ja herneenversoilla

Hayley's cuisineen voi aina luottaa, tämäkin lohimunakas on sieltä löydetty. Alkuun vähän arvelutti garam masalan lisääminen munakkaaseen, mutta maut toimivat tosi hyvin yhteen. Tein hieman reilumman annoksen munakasta, mikä myös pidensi kypsytysaikaa.


2 - 3 annosta

400 g lohta
öljyä
1 tl garam masalaa
suolaa
½ rasiaa kirsikkatomaatteja
½ ruukku herneenversoja
6 kananmunaa
2 dl maitoa
½ tl vahvaa chilikastiketta
rouhittua mustapippuria
1 rkl auringonkukansiemeniä

Poista lohesta ruodot ja laita se öljyttyyn uunivuokaan. Mausta puolella teelusikallisella garam masalaa ja suolalla ja paista kypsäksi 200-asteisessa uunissa. Lohi kypsyy parissakymmenessä minuutissa. Öljyä piirakkavuoka ja hienonna kypsää lohta tasaisesti vuoan pohjalle. Lisää kirsikkatomaatit ja pienemmiksi revityt herneenversot lohen päälle. Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki haarukalla. Sekoita munien joukkoon maito, toinen puolikas teelusikallinen garam masalaa, chilikastike, suola ja rouhittu mustapippuri. Kaada munaseos varovasti vuokaan ja ripottele päälle auringonkukansiemeniä. Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia kunnes munakas on hyytynyt. Tarjoa tuoreiden kirsikkatomaattien ja herneenversojen kanssa.

2 kommenttia:

  1. Huhhei kun vaikuttaa hyvältä! Tätä todennäköisesti tulee kokeiltua tänään. Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen viimeaikoina innostunut munakkaista "pikaruokana", kiva että niihin voi varioida ihan erilaisia makumaailmoja!

      Poista