Laitoin tupareissani tarjolle salaattipöydän, josta vieraat saivat koota itselleen mieleisensä salaatit. Pöydästä tuli paljon kehuja, joten ratkaisu oli varmastikin ihan onnistunut. Laitan tämän pöydän esille ideana tex mex-teemasta salaattipöydässä.
jääsalaattia
oliiveja
kirsikkatomaatteja
paprikaa
jalapeño-viipaleita
kypsää cheddaria kuutioina
broilerin rintafileetä fajitamaustettuna
kurkkua
nachoja
avocadoa
savupaprikamajoneesia
paholaisen salaattikastiketta
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatit. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
maanantai 7. huhtikuuta 2014
Verigreippiananasporkkanasalaatti
Arkistojen aarteita. En tiedä miksen aiemmin ole tullut bloganneeksi tätä salaattia, sillä se on kuitenkin ollut ruokalistallani hyvin pitkään. Ohje on leikattu talteen todennäköisesti jommastakummasta iltapäivälehdestä aika jolloin asuin vielä kotona vanhempieni luona. Ohje on hedelmä-kanasalaatin nimellä, mutta salaatin voi tehdä mielestäni sellaisenaankin ilman lintua.
2 annosta
2 porkkanaa
1 verigreippi
½ ananas
pala sitruunaa
tuoretta minttua
rouhittua suolaa
rouhittua mustapippuria
(4 broilerin rintafileetä)
Kuori ja suikaloi porkkanat. Leikkaa verigreipistä kuori irti niin, että päällimmäinen kalvo lähtee mukana. Lohko greipinpalat irti kalvojen välistä. Kuori ananas, leikkaa sen puinen keskiosa pois ja lohko ananas viiplaiksi. Kokoa porkkana, greippi ja ananas salaatiksi ja mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Silppua lopuksi salaatin päälle tuoretta minttua ja tarjoa esimerksi broilerin rintafileen kanssa.

lauantai 11. tammikuuta 2014
Klementiinigranaattiomenasalaatti
Minun panokseni joulupöytään oli tänäkin vuonna salaatti. Tämä salaatti sai suuren suosion heti, vaikka granaattiomena olikin vieraampi tuttavuus osalle sukulaisista. Mielestäni klementiinit ja granaattiomena sopivat hyvin joulupöytään. Resepti on peräisin food.com:sta.
8 annosta
2 granaattiomenaa
1 pkt rucolaa
7 klementiiniä
70 g parmesania
2 rkl valkoviinietikkaa
4 rkl oliiviöljyä
rouhittua mustapippuria
Halkaise granaattiomena poikittaissuunnassa ja kopsuttele siemenet irti suoraan kulhoon esimerkiksi puisella survimella. Täytä kulho vedellä ja sekoittele siemeniä kädellä. Kalvojen rippeet nousevat kellumaan veden pinnalle ja ne on helppo noukkia pois. Valuta siemenet. Laita rucola kulhoon ja lisää granaattiomenansiemenet sekaan. Kuori ja lohko klementiinit ja lisää salaattiin. Vuole päälle parmesanlastuja ja mausta salaatti etikalla, öljyllä ja rouhitulla mustapippurilla.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Chilinen tofusalaatti
Minun alkoi tehdä mieli tofusta tehtyä salaattia ja pienellä hakemisella löysin hyvän kuuloisen ohjeen ET-lehdestä. Lisäsin hieman makuja vielä alkuperäiseen ohjeeseen nähden ja täytyy sanoa, että todella hyvää tuli. Olin hieman ennakkoluuloinen auringonkukansiementen uittamista soijassa kohtaan, mutta se olikin tämän koko salaatin juju. Tofukuutiot sinällään jäävät makeiksi ja suola salaattiin tulee siementen soijan mukana. Taidan olla aika suuriruokainen sillä alkuperäinen ohje on 2 - 4 hengelle ja minä söin sen suunnilleen kerta istumalta. Mielestäni paketti tofua ja rasia kirsikkatomaatteja nyt vaan on todella vähän neljään annokseen. Tuplatusta reseptistä syö minun annoksiani kolme kertaa. Salaatin olisin ohjeeseen vaihtanut mizunoon, mutta sitä ei sellaisenaan löytynyt kaupasta. Valmis sekoitus mizunoa, rucolaa, punajuurikkaan lehtä ja pinaattia toimi kuitenkin erittäin hyvin.
3 annosta
2 dl auringonkukansiemeniä
4 rkl soijakastiketta
2x 250 g maustamatonta tofua
1 vahva chili
seesamiöljyä
vajaa desi sweet chili-kastiketta
1 rs napolitan salaatti mixiä tai muita salaatteja
2 rs kirsikkatomaatteja
tuoretta korianteria
Paahda auringonkukansiemenet kuivalla pannulla ja siirrä kulhoon. Mausta siemenet soijakastikkeella. Kuutioi tofu ja hienonna chili. Paista tofua ja chiliä seesamiöljyssä pannulla kunnes tofu on saanut väriä pintaansa. Lisää lopuksi sweet chili-kastike pannulle ja kuumenna. Jaa salaatti ja tomaatit lautasille, lisää päälle paistetut tofukuutiot ja maustetut auringonkukansiemenet. Silppua vielä salaatin päälle tuoretta korianteria ja tarjoa välittömästi.

torstai 3. lokakuuta 2013
Coleslaw
Coleslawn hassu nimi tulee hollaninkielisen sanan koolsalade lyhennelmästä koolsla. Alankomaiden siirtolaiset toivat salaatin New Yorkiin ja sieltä ruoka levisi laajalti Yhdysvaltoihin. Minä olen vähän huono syömään kastikkeen peittämiä salaatteja, mutta kaali on minun makuuni tarpeeksi rapeaa kestääkseen paksummankin kastikkeen seassaan. Selailin moniakin reseptejä ennen kuin tein coleslawta, mutta lopulta salaatti meni täysin yksiin Reseptitaivaan ohjeen kanssa.
4 annosta
500 g kaalia
3 porkkanaa
2 dl majoneesia
2 rkl omenaviinietikkaa
1 tl sokeria
½ tl suolaa
rouhittua mustapippuria
Suikaloi kaali ja kuori ja viipaloi porkkana ohuiksi paloiksi. Sekoita majoneesin joukkoon etikka, sokeri, suola ja pippuri ja sekoita kastike kaalin ja porkkanan joukkoon. Tarjoa esimerkiksi pulled chickenin kanssa.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Halloumisalaatti kiivillä
Halusimme tehdä briepizzoille kaveriksi salaattia ja päädyimme kevyesti juustosalaattiin. Onneksi kaverinkin on juuston ystävä. Ohje on alunperin Pirkan resepti juhlavan juustosalaatin nimellä. Reseptissä on alun perin ainoastaan 1 paketti juustoa 6 - 12 hengen annokseen, mikä tuntuu mielestäni todella vähältä kun kyseessä vielä on juustosalaatti. Meillä meni paketti juustoa kahteen pekkaan, joten suosittelen määrän lisäämistä. Ohje myös tehdään alun perin grillijuustosta halloumin sijaan. Useimmiten kannattaa suosiolla jättää kauppaan elintarvikkeet joiden nimi alkaa niiden käyttötarkoituksella. Monesti nämä ovat heikkolaatuisempia tuotteita joita myydään hyvään ylihintaan kuluttajille. Pääsääntöisesti nämä siis eivät ole niitä tuotteita joista ruoka alun perin on tehty ja sille on myös syynsä miksi niitä ei saa myydä sillä nimellä. Toki poikkeuksiakin voi löytyä sääntöön, mutta hälytyskellojen pitäisi alkaa vilkkua näiden tuotenimien kohdalla. Alla Pirkan sivuilta napattu halloumin ja grillijuuston ero, joka myös sisältää yhden all time inhokkikuvauksistani: suomalaiseen makuun.
Pirkka halloumi
on aito kyproslainen erikoisuus. Halloumi tunnetaan ennen kaikkea sille
ominaisesta tuoreen, hienonnetun mintun mausteikkaasta mausta. Halloumi
on valmistettu lampaan-, vuohen- ja lehmänmaidosta.
Pirkka grillijuusto on valmistettu lehmänmaidosta eikä sen valmistuksessa ole käytetty minttua. Grillijuustossa on vähemmän suolaa ja rasvaa kuin halloumissa. Grillijuusto on halloumia miedompi, joten se sopii suomalaiseen makuun. Rakenteeltaan grillijuusto on halloumia pehmeämpää.
6 annosta
2 - 3 pakettia halloumia
1 jääsalaatti
½ rucola
1 rs kirsikkatomaatteja
½ rs tummia viinirypäleitä
1 kurkku
3 kiiviä
tuoretta minttua
tummaa balsamietikkaa
Leikkaa halloumi kolmioiksi ja grillaa juustoon kaunis väri. Revi jääsalaatti ja rucola salaattikulhoon. Puolita kirsikkatomaatit ja viinirypäleet ja lisää salaatin sekaan. Paloittele kurkku ja kuori ja paloittele kiivit salaatin joukkoon. Lisää grillattu halloumi salaattiin ja revi päälle tuoretta minttua ja mausta tummalla balsamietikalla. Tarjoa salaatti välittömästi, sillä kiivistä irtoaa helposti nestettä salaattiin.
Miten Pirkka halloumi ja Pirkka grillijuusto eroavat toisistaan?

sunnuntai 11. elokuuta 2013
Amerikkalainen katkarapusalaatti
Olen saanut kuulla äidiltäni aika paljon kuittia siitä, kun olen lapsena tehnyt hiekkalaatikolla ruoaksi mansikkarapuja. Jossain puolivälissä tämän annoksen syömistä minulla välähti: mansikoita + rapuja = mansikkarapuja! Tämä on ihan oikea ruokalaji ja vieläpä hyvä sellainen. Olikin sitten minun vuoroni päästä kuittailemaan äidille. Reseptin tähän salaattiin löysiin Gurmee-blogista ja se on jo iät ja ajat ollut minulla odottamassa kokeilua. Alun perin ohje on julkaistu Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa -keittokirjassa. Minulla verigreipin maku jäi hieman hallitsevaksi, tosin minulla olikin sitä tuplamäärä ohjeeseen nähden. Mietin että veriappelsiinin yhdistäminen salaattiin toimisi varmasti myös hyvin.
2 annosta
Salaatti:
1 jääsalaattiruukku
180 g katkarapuja
2 verigreippiä
2 avocadoa
Mansikkakastike:
3 dl mansikoita
pala sitruunaa
2 rkl öljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria
Revi jääsalaatti lautasille Sulata katkaravut esimerkiksi juoksevan veden alla ja lisää salaattiin. Kuori verigreipit veitsellä niin että uloin kalvo lähtee samalla mukaan ja irrota greippilohkot veitsellä talteen ilman lohkojen välisiä kalvoja. Halkaise avocadot, iske veitsi kiveen ja poista se. Kuutioi avocadojen hedelmäliha ja lisää salaattiin. Valmista salaatille kastike poistamalla mansikoiden kannat ja soseuttamalla ne esimerkiksi sauvasekoittimella noin ruokalusikallisen sitruunamehua, öljyn, suolan ja sokerin kanssa. Valuta mansikkakastiketta salaatille ja laita salaatti tarjolle.

tiistai 23. heinäkuuta 2013
Mangoavocadosalsa
Yksi resepti vaihteeksi tähän ravintola-arvioiden väliin. Olin tehnyt taas minttuista halloumisalaattia ja minulla oli ylimääräisiä avocadoja sekä tuoretta minttua kotona. Jonkinlainen salsa ehkä eniten oli mielessä, kun lähdin etsimään ohjetta mihin ainekset käyttää ja sellainenhan sitten löytyikin Meiran sivuilta. Tosin Meiralla ei varmasti kovin ilahduta että vaihdoin ohjeesta mm. kuivatun mintun tuoreeseen. Minä söin salaatin kahdelta istumalta paistetun lohen kaverina, mutta siitä varmasti riittää kolmeenkin annokseen.
2 reilua tai 3 keskikokoista annosta
1 mango
2 avocadoa
½ vahva chili
1 limen mehu
tuoretta minttua
rouhittua suolaa
rouhittua mustapippuria
Kuori ja kuutioi mango. Halkaise avocado, iske veitsi kiveen ja irrota kivi. Kaavi avocadon sisus talteen ja kuutioi se. Avocado on sopivan kypsä kun se on ulkopinnasta lähes kermaista ja kivi irtoaa ilman sen suurempaa irrottamista hedelmälihasta. Lisää mango- ja avocadokuutiot kulhoon. Hienonna puolikas chili ja lisää salsan sekaan. Purista salsaan limen mehu. Raikkaan maun lisäksi lime estää avocadoa tummumasta. Mausta salsa silputulla tuoreella mintulla ja rouhi vielä sekaan suolaa ja mustapippuria.

lauantai 8. kesäkuuta 2013
Minttuinen halloumisalaatti mansikoilla ja avocadolla
Ostin edellisenä viikonloppuna vähän vastaavia aineksia salaattiin kaverini kanssa, mutta tämä salaatti jäi silloin meiltä syömättä. Hups. Päähän jäi kuitenkin ajatus yhdistää mansikoita ja avocadoa salaattiin. Tähän yhteyteen on hehkutettava tomaatinkannanpoistajaa. Moinen kapistus voi kuulostaa täydeltä turhakkeelta, mutta minun ei tulisi enää mieleenkään poistella mansikoista kantoja ilman sitä. Suosittelen ennakkoluuloista huolimatta kokeilemaan etenkin jos olet esimerkiksi pakastamassa isompaa satsia mansikoita, sillä työ nopeutuu hurjasti. Salaatin minttu on aika klassinen yhdistelmä sekä halloumin että mansikoiden kanssa, mutta se toimi hyvin myös avocadon seuralaisena.
2 annosta
1 ruukku jääsalaattia
400 g mansikoita
2 avocadoa
pala sitruunaa
300 g halloumia
öljyä
rouhittua viherpippuria
tuoretta minttua
Revi jääsalaatti lautasille. Irrota mansikoista kannat ja lisää salaatin päälle. Paloittele avocadon hedelmäliha salaattiin ja purista salaatin päälle sitruunamehua. Viipaloi halloumi ja paista öljyssä pannulla. Lisää juusto salaatin päälle ja rouhi pinnalle viherpippuria. Silppua lopuksi salaatin päälle tuoretta minttua.

Mango-omenasalaatti
Tämän ihanan salaatin resepti tuli otettua Rossi Speaksista talteen viime kesänä, kun etsiskelin mangovinaigreten ohjetta. Lisäsin salaattiin vielä broileria, jotta sain siitä ruokaisamman, mutta kevyempänä salaattina se toki menee ihan sellaisenaan. Salaatteina omassa versiossani käytin frisée-salaattia, rucolaa, lollo rossoa ja keräsalaattia.
2 annosta
erilaisia salaatteja
½ dl oliiviöljyä
2 granny smith-omenaa
2 mangoa
½ dl punaviinietikkaa
2 dl mangomehua
(4 broilerin rintafileetä paistettuna)
Revi salaatit kahdelle lautaselle, lisää oliiviöljy ja sekoita. Kuori ja kuutioi omenat ja mangot ja lisää salaattien päälle. Lisää lopuksi punaviinietikka ja mangomehu ja sekoita salaattiin. Tarjoa sellaisenaan tai paistetun broilerin kera.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Viikunamozzarellasalaatti
Inspiroiduin tähän ruokaan lahjaksi saamastani viikunaetikasta. Ohje on lähimpänä Pikku leijona ja puoli valtakuntaa:n ohjetta, mutta pienin muutoksin kuitenkin.
2 annosta
punamangoldia
rucolaa
8 tuoretta viikunaa
2 palloa mozzarella
saksanpähkinöitä
oliiviöljyä
mieleistäsi etikkaa
rouhittua mustapippuria
Asettele punamangoldi ja rucola pohjaksi salaatille. Paloittele viikunat ja mozzarella ja lisää salaatin joukkoon. Ripottele pinnalle saksanpähkinöitä ja mausta öljyllä, etikalla ja mustapippurilla.

torstai 28. helmikuuta 2013
Halloumisalaatti paahdetuilla tomaateilla ja kikherneillä
Edellisessä halloumiavocadosalaattipostauksessa palattiin Hufvudstadsbladetissa julkaistun reseptin alkulähteille. Kirjoitinkin, ettei resepti juuri muistuttanut sitä avocadosalaattia jonka itse tein, ja pakkohan minun oli sitä alkuperäistäkin reseptiä päästä kokeilemaan. Yhdistelin ohjeeseen parhaita puolia Otetaan puoli kiloa voita....:sta ja Cloudberry Quarkista ja päädyin paahtamaan myös kikherneet, mutta lisäsin niihin yrtit vasta uunin jälkeen. Tosi hyvänmakuista salaatista tuli, mutta uudelleenlämmitystä tomaattikikherneseos ei kestänyt. Mietin jos seuraavalla kerralla vielä poistaisi tomaateista siemenet paremman rakenteen aikaansaamiseksi. Cloudberry Quarkissa sanotaan: "Trust me when I say that low-fat halloumi is the devil." Käytä siis täysrasvaista halloumia. Sama pätee muihinkin juustoihin. Jos juusto olisi parhaimmillaan kevytversiona, niin tavallinen versio juustosta olisi niin kevyttä. Turha syödä huonoa ruokaa, jos hyvääkin on tarjolla. Salaatteina käytin tässä lollo rossoa ja romainea, mutta varmasti muutkin yhdistelmät ovat maistuvia. Cloudberry Quarkin ohjeistus oli käyttää yrtteinä basilikaa, oreganoa ja rakuuna tai mitä tahansa näiden yhdistelmää, minä valitsin basilikan ja oreganon.
2 annosta
500 g kirsikkatomaatteja
1 tlk kikherneitä
oliiviöljyä
balsamietikkaa
rouhittua suolaa
rouhittua mustapippuria
paria eri salaattia
tuoretta basilikaa
tuoretta oreganoa
200 g halloumia
Puolita kirsikkatomaatit ja poista halutessasi siemenet. Valuta ja huuhtele kikherneet. Levitä tomaatit ja herneet leivinpaperin päälle pellille ja valuta päälle oliiviöljyä ja balsamietikkaa. Mausta tomaattiherneseos suolalla ja mustapippurilla. Paahda seosta 200-asteisessa uunissa noin vartin ajan. Silppua tuoreita yrttejä kulhoon ja sekoita valmis tomaattipapuseos yrttien joukkoon. Revi salaatti ja lisää yrteillä maustettu seos salaattien päälle. Liota halloumi halutessasi, viipaloi se ja paista kuumalla pannulla oliiviöljyssä. Lisää paistetut halloumiviipaleet salaatin päälle.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Kaalisalaatti hunajavinaigretella
Minun olisi kovasti tehnyt mieli nimetä tämä salaatti esim. maailman parhaaksi kaalisalaatiksi, mutta tuumasin hakujen kuitenkin ehkä löytävän helpommin tämän. Minulla jäi broilerikeitosta sämpylöitä yli ja päätin syödä ne pulled chickenin kanssa. Viimeksi minulla oli lisukkeena punakaalimustaherukkasalaattia ja kotitekoisia ranskalaisia perunoita. Nyt päätin vaihtaa kaalisalaatin vähemmän suomalaiseen versioon ja hyvä niin, näin hyvää kaalisalaattia en ennen ollutkaan syönyt. Ohje löytyi Yhteishyvästä.
4 annosta
pala kaalia
3 porkkanaa
rouhittua suolaa
Hunajavinaigrette:
1 tl hunajaa
1 tl valkoviinietikkaa
2 rkl öljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria
Suikaloi kaali ja kuori ja viipaloi porkkanat ohuiksi paloiksi. Mausta kaaliporkkanaseos rouhitulla suolalla ja anna maustua 10 minuutin ajan. Sekoita vinaigreten aineet keskenään ja valuta salaatin joukkoon ja sekoita. Tarjoa ihan minkä tahansa lisukkeena ja reilusti!

Viikunasalaatti
Minun tämänvuotinen panostukseni joulupöytään oli salaatti. Jonkin aikaa sain etsiä sopivan kuuloista reseptiä ja loppu jäi silti hieman arpapeliksi mandariinigranaattiomenansiemensalaatin ja tämän välille. Vastaisuudessa jättäisin ehkä viikunat kuitenkin maustamatta ja tarjoaisin ne tuoreeltaan tai halloumin kanssa paistettuna. Nyt mausteliemen maku oli hieman dominoiva viikunoissa, vaikka liemi sinällään hyvää olikin. Resepti on alkujaan Ruokalasta ja tein salaattia suunnilleen tupla-annoksen. Viiniksi mausteliemeen päätyi
Taylor's Chip Dry White.
Mausteliemi:
4 dl vaaleaa portviiniä
2 kanelitankoa
4 kokonaista neilikkaa
1 vaniljatanko
ripaus sahramia
Salaatti:
12 tuoretta viikunaa
rucolaa
viinisuolaheinää
1 rs keltaisia kirsikkatomaatteja
1 rs punaisia kirsikkatomaatteja
200 g saksanpähkinöitä
2 pkt halloumia
öljyä
Kastike:
jäähtynyttä maustelientä
valkoista balsamietikkaa
rouhittua suolaa
rouhittua mustapippuria
Kuumenna mausteliemen ainekset kattilassa. Halkaise viikunat kahtia. Kun liemi kiehahtaa, nosta kattila liedeltä ja lisää viikunat kattilaan kannen alle hautumaan. Anna viikunoiden jäähtyä mausteliemeen. Lisää rucola, viinisuolaheinä, puolitetut kirsikkatomaatit ja saksanpähkinät kulhoon. Viipaloi halloumi ja paista se öljyssä. Lisää valutetut viikunat ja lämmin halloumi salaatin päälle. Sekoita mausteliemestä ja valkoisesta balsamietikasta kastike ja pirskottele sitä salaatin päälle. Rouhu lopuksin salaatin joukkoon suolaa ja pippuria.

torstai 13. joulukuuta 2012
Juustosalaatti
Onkohan tämä nyt taas resepti? Tämä postaus voisi ehkä herätellä siihen, että salaatistakin saa tuhdin ja proteiinipitoisen aterian rankemmankin treenin päätteeksi, kunhan valitsee täytteet oikein. Olin todella pitkään huono syömään mitään salaattikastikkeita. Oikeastaan ensimmäiset kastikkeet jotka alkoivat upota, olivat kiinalaisten ravintoloiden makeat salaattikastikkeet. Aivan vastaavaa en ole kaupasta onnistunut löytämään ja en mitään kovin samantyylistä reseptiäkään ole bongannut, joten Saarioisten makealla salaattikastikkeella on menty. Kiva olisi jos jollain olisi vinkata hyvää reseptiä kastikkeeseen! Muut purkkikastikkeet eivät sitten vieläkään mene alas, lieköhän suurikin menetys.
1 annos
½ ruukkua jääsalaattia
pala kurkkua
½ rs kirsikkatomaatteja
1/4 rasia viinirypäleitä
pala edam-juustoa kuutioituna
makeaa salaattikastiketta
Revi jääsalaatti lautaselle. Paloittele kurkku. Lisää kurkunpalat, kirsikkatomaatit ja viinirypäleet lautaselle. Kuutioi juusto ja lisää salaattiin. Kaada päälle makeaa salaattikastiketta ja nauti.

maanantai 3. joulukuuta 2012
Chilinen ananasavocadosalaatti
Olin ostanut sunnuntaina kaupasta ananaksen, joka oli kiireessä jäänyt syömättä. Mangokastikkeesta ja sen kanssa nautitusta ateriasta minulle oli jäänyt jääkaappiin puolikas sitruuna ja rucolaa. Näitä aineksia sitten googlettelin ja päädyin Grilled Pineapple Salad with Avocado, Arugula and Olive Oil-salaattiin NBC News Todayn-sivulta. Ruokaisuutta hain salaattiin paistetusta broilerin rintafileestä, mutta salaatti varmasti uppoaa sellaisenaankin tai muun ruoan lisukkeena. Tabascon vaihdoin paremman makuiseen sriracha-kastikkeeseen ja avocadon määrän tuplasin. Pienempään nälkään riittänee vähempikin. Avocadot kannattaa kuoria ja pilkkoa vasta juuri ennen käyttöä. Sitruunamehun pirskottelu avocadolle estää sitä tummumasta.
4 annosta
1 ananas
3 rkl oliiviöljyä
2 tl vahvaa chilikastiketta
½ sitruuna
4 avocadoa
1 rs rucolaa
Leikkaa ananaksen päädyt pois ja halkaise ananas pystysuunnassa kahtia. Kuori kumpikin puolikas veitsellä. Leikkaa puolikkaat neljään lohkoon, niin että kova sisus jää lohkojen terävään kulmaan. Leikkaa kulmista kova keskiosa pois. Käännä ananaslohkot pitkittäin ja leikkaa neljään osaan. Paista ananaslohkoihin hieman väriä oliiviöljyssä paistinpannulla. Siirrä ananaspalat kulhoon, lisää loput oliiviöljystä, chilikastike ja purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu. Anna ananasten marinoitua viiden minuutin ajan. Halkaise avocado pituussuunnassa ja käännä puolikkaat erilleen. Iske veitsi kiveen ja poista kivi. Kaavi avocadon sisus lusikalla talteen. Viipaloi avocadon hedelmäliha. Lisää lautaselle rucola, ananakset ja avocado ja valuta ylimääräistä marinadia rucolan päälle. Tarjoa esimerkiksi paistetun broilerin kanssa.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Punakaalimustaherukkasalaatti
Kyllä. Minulla on vielä 1/4 punakaalista jäljellä paistetun punakaalin, punakaalipuolukkasalaatin ja juustoisen kasviskeiton jäljiltä. Ei ole ihan kerta tai pari kun olen kaupassa miettinyt miten ihana olisi, jos kasvikset olisivat sopivan pieniä yksineläjän keittiöön. Etenkin jos keittoon, pataan, wokiin tms. haluaa montaa eri laatua vihanneksia, niin tuntuu että ruokaa tulee saavillinen. Tämän salaatin tein pulled chickenin kylkeen. Alkuperäisessä ohjeessa broilerin kanssa tarjotaan coleslawta, mutta minulla tökkivät aika pahasti majoneesissa/kermaviilissä uivat salaatit. Olkoon tämä sitten kaalilisäke suomalaisittain broilerin rinnalle.
4 annosta
1/4 punakaalia (n. 250 g)
100 g (pakaste)mustaherukoita
Sulata mustaherukat tarvittaessa ja riko niiden koostumusta hieman puisella survimella. Suikaloi punakaali ja sekoita kulhossa mustaherukat kaalin joukkoon. Tarjoa esimerkiksi pulled chickenin kanssa.

maanantai 17. syyskuuta 2012
Punakaalipuolukkasalaatti
Jos minulla on kouluruoista on jokin hyvä muistikuva, niin se on tämä. Voimakkaat maut suoraan luonnosta ja suhteellisen säilytystä kestävässä muodossa. Kaalin pilkkominen tosin sujui tyyliä kulhoon, mulle, kulhoon, mulle, kulhoon... Muistan kun lapsena oli ihan parasta kun varhaiskaalit tulivat kauppoihin ja äiti osti minulle kaalia evääksi puistoon natusteltavaksi.
4 annosta
1/4 punakaalia (n. 250 g)
100 g (pakaste)puolukoita
Sulata puolukat tarvittaessa. Suikaloi punakaali ja sekoita kulhossa puolukat kaalin joukkoon. Tarjoa esimerkiksi mausteisten tofupyöryköiden kanssa.

keskiviikko 29. elokuuta 2012
Broilerihalloumisalaatti
Idea tähän salaattiin lähti viikonlopulta ylijääneestä mangovinaigretesta, rucolasta ja Frisée-salaatista. Broileri ja halloumi on todettu hyväksi yhdistelmäksi aiemminkin. Ananas tuo hieman happamuutta ja viinirypäleet makeutta suolaisille täytteille. Vähän jäin vielä miettimään olisiko salaatti kaivannut oliiveja...
1 annos
kolmea eri salaattia
1/4 pienestä tai 1/8 isosta ananaksesta
1 dl viinirypäleitä
1/4 rasia kirsikkatomaatteja
100 g halloumia
1 broilerin rintafilee
Santa Maria chili & lime-mausteseosta
rouhittua suolaa
rouhittua mustapippuria
mangovinaigrettea
Revi salaatteja lautaselle. Minulla oli jääsalaattia, rucolaa ja Frisée-salaattia. Leikkaa ananaksesta päädyt ja kuori ananas. Leikkaa ananas pystysuunnassa neljään osaan ja poista kova sisus. Leikkaa ananas pitkittäin viipaleiksi. Lisää ananasviipaleet, viinirypäleet ja kirsikkatomaatit salaattiin. Paista broileri pannulla ja mausta chili & lime-mausteseoksella, suolalla ja pippurilla. Leikkaa broileri viipaleiksi ja lisää salaatin päälle. Viipaloi halloumi ja paista pannulla molemmin puolin. Halutessasi voit liottaa halloumin ennen paistamista. Lisää halloumi salaattiin ja kaada päälle mangovinaigrettea.

lauantai 25. elokuuta 2012
Teatterin salaatti
Olen pari kertaa käynyt Teatterin Grillissä syömässä Teatterin salaatin:
Salaatti on niin toimiva paketti, että halusin koettaa sen valmistamista kotona. Oiva tilaisuus tarjoutui kun kaksi kaveriani oli tulossa tänne grillaamaan. Tarjosin salaatin alkuruokana ja pääruokana söimme kavereideni valmistamia sataykanavartaita. Wasabiherneitä löysin Helsingin Kurvin Punnitse ja säästästä.
3 annosta alkuruokana
kolmea eri salaattia
1 mango
mangovinaigrettea
kurpitsansiemeniä
wasabiherneitä
3x 150 g tonnikalafilee
rouhittua suolaa
rouhittua mustapippuria
½ sitruuna
wasabimajoneesia
Revi salaatit kulhoon. Minä käytin rucolaa, Punaista Salanovaa ja Frisée-salaattia. Leikkaa mango pituussuunnassa neljään lohkoon ja irrota lohkot kivestä. Nylje nahka lohkoista ja kuutioi mangon hedelmäliha salaatin joukkoon. Lisää lautasella salaatin sekaan mangovinaigrettea ja ripottele päälle kurpitsansiemeniä ja wasabiherneitä. Paista tonnikala kevyesti grillillä toiselta puolelta, käännä ja mausta suolalla, pippurilla ja sitruunan mehulla. Paista hetki toiseltakin puolelta ja käännä lautaselle, jolloin saat maustettua toisenkin puolen. Tonnikala on parhaimmillaan lähempänä raakaa kuin mediumia. Huomioi että kalaa jatkaa kypsentymistä grilliltä nostamisen jälkeenkin. Siirrä tonnikalafilee salaatin seuraksi lautaselle ja käytä wasabimajoneesia dippikastikkeena.
Teatterin salaatti:
grillattua tonnikalaa, mangoa, kurpitsansiemeniä ja wasabi-dippiä

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)