Turkki-teemaiselle illalliselle oli hieman hankala keksiä sopivaa alkudrinkkiä, joten päädyimme tällaiseen omenakanelisangriaan. Meillä taisi olla mittasuhteet aika sinne päin ja esimerkiksi sokerilientä oli suhteessa liikaa laseissa. Koetan kirjoittaa reseptin tänne vähän järkevämpään muotoon. Ohje on siis peräisin serious eatsista. Laskin reseptin siiderin määrän perusteella n. 30 %:ksi alkuperäisestä, mutta kanelin määrän pidin ennallaan ja lisäsin hieman calvadosta.
4 annosta
3/4 dl vettä
3 rkl sokeria
2 kanelitankoa
0,5 l kuivaa ranskalaista siideriä
4 rkl calvadosta
Keitä vettä, sokeria ja kanelitankoja kattilassa kunnes sokeri sulaa täysin. Jäähdytä sokerisiirappi ja poista kanelitangot. Jaa siirappi neljään lasiin, lisää jokaiseen lasiin 1 rkl calvadosta ja täytä lasit jääkylmällä siiderillä. Sekoita vielä juomat lusikalla ja tarjoa saman tien.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Kuohuviiniglögi
Saimme joskus ystävieni kanssa Salutorgetissa aperitiiviksi kuohuviiniglögit. Päätin koetta tehdä vastaavaa kotona ja mielestäni maku oli jopa parempi kuin ravintolassa. Kuoharina glögiin käytin Canti Pinot Brutia, joka ei ole yhtä hapokasta kuohuviiniä mitä normaalisti suosisin, mutta glögiin se sopi erinomaisesti. Glögiliemien reseptejä ei löytynyt netistä kovin montaa pikaisella googletuksella. At Maria'sista löysin alun perin Me Naisissa ilmestyneen glögisiirapin reseptin, josta tein huomattavasti vähäsokerisemman version poistamalla kaiken erikseen lisättävän sokerin ja korvaamalla puolikkaan vaniljatangon puolikkaalla teelusikallisella vaniljasokeria.
5 dl vettä
5 cm pala tuoretta inkivääriä
½ tl vaniljasokeria
10 kokonaista kardemummaa
10 kokonaista neilikkaa
laakerinlehti
kuohuviiniä
Kuori ja paloittele inkivääri. Keitä inkivääriä, vaniljasokeria, kardemummia, neilikoita ja laakerinlehteä noin 15 minuutin ajan vedessä ilman kantta. Nosta kattila liedeltä ja anna liemen jäähtyä mausteineen. Siivilöi liemi, kaada sitä pari ruokalusikallista kuohuviinilasin pohjalle ja täytä lasi kuohuviinillä. Tarjoa esimeriksi jouluisena aperitiivina.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Puolukkaglögi
Halusin tehdä punaista glögiä, josta saa myös kiilteen glögijuustokakkuun. Puolukkaglögi tuntui luontevalta vaihtoehdolta ja yhdistelin glögiin reseptejä Yhteishyvästä ja Tsajutista. Molemmissa oli suunnilleen samat mittasuhteet aineksilla, vaikka ainekset sinällään vähän vaihtelivatkin. Meille glögi oli kuitenkin alkuun melkoinen pettymys, sillä se ei maistunut oikein miltään. Ratkaisin ongelman keittämällä uudet puolukat ja mausteet tässä laimeassa glögissä. Helpommalla kuitenkin pääset kun lisäät juomaan suoraan tuplaten makua antavia aineita. Sokerin määrää reseptissä tuttuun tapaan vähentelin.
1 l vettä
400 g puolukoita
4 kanelitankoa
4 tl kokonaisia neilikoita
2 tl kardemumman siemeniä
reilu pala tuoretta inkivääriä
½ dl ruokosokeria
½ dl fariinisokeria
(kirkasta viinaa)
Kuori ja paloittele inkivääri. Lisää kaikki ainekset viinaa lukuun ottamatta kattilaan ja kiehauta. Riko puolukoita vielä kauhalla tarvittaessa. Nosta kattila liedeltä ja anna glögin maustua noin 15 minuutin ajan. Siivilöi juoma ja tarjoa sellaisenaan, kirkkaalla terästettynä tai käytä juoma glögijuustokakun kiilteeseen.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Lämmin omenasiideri
Lämpimän siiderin makuun pääsin ensimmäisen kerran vuosi takaperin Voisilmäpelin reseptiä käyttäen. Omaan versiooni olen tuplannut mausteiden määrän ja mielestäni se on juuri sopivaa niin. Tällä kertaa lämmin juoma tehtiin Stowford Press-siideristä, mutta olen miettinyt että esimerkiksi kaneliomenainen Thatchersin Katy voisi myös sopia juomaan erinomaisesti. Paistomittari voisi helpottaa juoman valmistamista, mikäli siinä meinaa säilyttää alkoholin.
2 annosta
2 dl omenamehua
2 kanelitankoa
10 kokonaista neilikkaa
reilu pala tuoretta inkivääriä
5 dl kuivaa siideriä
Kuori ja paloittele inkivääri. Lisää omenamehu kattilaan ja keitä mausteita omenamehussa kannen alla noin vartin ajan. Lisää siideri ja lämmitä uudestaan. Alkoholin haihtumispiste on 78 ºC, joten älä päästä juomaa enää kiehahtamaan mikäli haluat säilyttää siinä olevan alkoholin. Siivilöi juoma laseihin.

tiistai 21. elokuuta 2012
Kiivismoothie
Olen aiemmin postannut tänne perussmoothien reseptipohjan, jota käytän oikeastaan aina näiden juomien tekoon. Toisinaan maut osuvat niin hyvin kohdilleen, että samaa haluaa tehdä useamminkin. Näin kävi tämän kiivismoothien kanssa.
1 annos
1 kiivi
1 dl pakastevadelmaa ja -mustikkaa
125 g rahkajogurttia
hedelmä-porkkanatäysmehua
Leikkaa kiivistä molemmat päädyt ja kuori kiivi veitsellä. Lohko kahdeksaan osaan ja siirrä palat kannuun. Lisää päälle rahkajogurtti, pakastemarjat ja mehu. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Syö esimerkiksi aamupalana tai ennen treeniä.

perjantai 20. heinäkuuta 2012
Avocadosmoothie
Mietin tovin kaupassa ennen kuin ensimmäisen kerran uskaltauduin ostamaan avocadoa smoothieta varten. Onneksi ostin, sillä toista näin sametinpehmeää ja kermaisen täyteläistä smoothieta ei ole.
1 annos
1 avocado
1 dl pakastemansikkaa ja -tyrniä
125 g rahkajogurttia
mangomehua
Halkaise avocado keskeltä kahtia, iske veitsi kiveen ja irroita kivi. Kaavi avocadon sisus lusikalla kannuun. Lisää päälle rahkajogurtti, pakastemarjat ja mehu. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Smoothiesta tulee paksua ja sakeaa, joka mielestäni sopii sen kermaiseen makuun. Lisää nestettä tai vähennä avocadoa, jos haluat juoksevamman koostumuksen.

Perussmoothie
Olen koettanut vähentää juustonsyöntiäni ja lisätä hedelmiä ruokavaliooni. Aamusmoothie on osoittautunut ratkaisuksi jolla molemmat hoituvat näppärästi yhdellä kertaa.
Smoothieni on tavallisesti seuraavanlainen:
1 hedelmä: kiivi, luumu, viikuna, ½ mango, ½ papaija, avocado, nektariini, persikka tai mikä muu tahansa helposti soseutuva hedelmä
1 dl kahta eri pakastemarjaa: mansikkaa, mustikkaa, tyrniä, puolukkaa, boysenmarjaa, mustaherukkaa, punaista viinimarjaa, vadelmaa tai mitä ikinä pakastimesi kätköistä löytyykin
½ prk rahkajogurttia tai vaihtoehtoisesti pehmeää rahkaa tai jogurttia
hedelmä(täys)mehua: ananasmehua, omenamehua, mangomehua, porkkanamehua, persikkamehua, omena-mango-passionektaria, appelsiini-ananas-omena-passionmehua tai muuta mieleistäsi mehua
Haluttu hedelmä pilkotaan lohkoiksi ja laitetaan kannun pohjalle. Päälle lisätään puoli purkkia jogurttirahkaa ja desin verran paria eri pakastemarjaa. Kannu täytetään 4 dl:n viivaan asti mehulla ja smoothie soseutetaan sauvasekoittimella tasaiseksi. Smoothie ei pidä säilytyksestä, vaan se kannattaa juoda heti.
Banaania tai banaania sisältäviä mehuja en käytä smoothieissa banaanin hallitsevan makeuden vuoksi. Toisaalta myös sitruksia käytän säästellen, ettei niiden happamuus peitä muita makuja täysin alleen. Mehun määrää en osaa tarkasti arvioida, mutta litran purkkia en saa käytettyä loppuun pelkästään viiden arkiaamun smoothieita tehdessä.
Koeta käyttää erivärisiä marjoja ja hedelmiä samaan smoothieen, karkeasti ottaen saat niistä eri vitamiineja ja ravintoaineita. Jonkun ainesosan olisi hyvä olla aavistuksen happamampi jotta smoothien maku pysyy raikkaana, esim. puolukka taittaa persikkamehun makeutta. Rahkajogurtti on pelkkää jogurttia proteiinipitoisempaa, mutta jättää smoothien juoksevammaksi kuin pelkän rahkan käyttö. Rohkeasti kokeilemalla löydät omat suosikkiyhdistelmäsi, vaikka harvoin täsmälleen samaa juomaa tuleekaan monena aamuna juotua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)