Bongasin tämän lehden Yhteishyvän Ruoka-lehdestä ja otinkin sen lähes välittömästi kokeiluun. Pasta on melko vaatimattoman näköistä, mutta sitäkin paremman makuista. Koetan muistaa reseptin olemassaolon jatkossakin, kun tarvitsen pikaista sapuskaa. Tuplasin reseptin halloumi-määrän ja paistoin sen kuivan pannun sijaan oliiviöljyssä, sillä en onnistu saamaan halloumista ruskeaa kuivalla pannulla
4 annosta
10 - 12 kerää fettucine-pastaa
400 g halloumia
öljyä
1 valkosipulinkynsi
sitruuna
tuoretta basilikaa
suolaa
rouhittua mustapippuria
Laita pasta kiehumaan suolattuun veteen. Kuutioi halloumi ja paista öljyssä ruskeaksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi, raasta sitruunan kuori ja lisää ne halloumin kanssa pannulle. Kun pasta on kypsää valuta se lähes kuivaksi ja laita takaisin kattilaan. Lisää halloumiseos pastan joukkoon, purista sekaan sitruunan mehu ja mausta tuoreella basilikalla, suolalla ja mustapippurilla ja sekoita hyvin enne tarjoamista.
keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
maanantai 8. kesäkuuta 2015
Tonnikalapiirakka
Tonnikalapiirakka menee hyvin kaupaksi bileissä ja olen tehnyt sitä muutaman kerran tällä reseptillä. Valitettavasti resepti on niin vanha, etten ole tajunnut napata sen alkuperää ylös. Uskaltaisin väittää tonnikalapiirakkaa melko pomminvarmaksi tarjottavaksi ja erään kaverini juhlissa se on saavuttanut suorastaan klassikkoaseman.
Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
2 dl sämpyläjauhoja
150 g voita
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
2 tlk tonnikalaa paloina vedessä
2½ dl kermaa
2 kananmunaa
100 g katkaraputuorejuustoa
2 - 3 dl emmental-raastetta
Nypi jauhot, voi ja leivinjauhe taikinaksi ja painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Valuta tonnikalat ja sekoita kerman, munien ja juustojen kanssa. Lisää tonnikalatäyte pohjan päälle tasaisesti. Paista piirakkaa 200 asteessa ensin 10 - 15 minuuttia uunin alatasolla ja sen jälkeen 15 minuuttia uunin keskitasolla. Anna piirakan vielä vetäytyä 15 minuuttia ennen tarjoamista.

Broilerijuurespata
Koskaan ei ole liian myöhäistä julkaista reseptejä, joten tässä monesti kokkailtu ja viime talvena kuvattu broilerijuurespata. Pataa voi muuten varioida mielensä mukaan, mutta bataattia en tähän suosittele, sillä se pehmenee mössöksi ennen muiden juuresten kypsymistä. Minulla oli tässä padassa perunaa, porkkanaa, lanttua ja punajuurta. Monesti olen suosinut myös palsternakan käyttöä. Minun tekisi mieli väittää tämän reseptin löytyneen Vellikello-nimisestä blogista, mutta enää sitä ei google löydä. Ainakin suurustaminen on oma lisäykseni tähän pataan.
6 annosta
1 valkosipulinkynsi
öljyä
450 g broilerin fileesuikaleita
1 kg juureksia
5 dl kermaa
½ dl vehnäjauhoja
1 rkl kanafondia
valkopippuria
currya tai broilerimaustetta
paprikajauhetta
kurkumaa
suolaa
Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Paista hienonnettua valkosipulia hetki öljyssä ja lisää broileri pannulle. Ruskista broilerin fileesuikaleet. Kuori ja paloittele juurekset ja lisää uunivuokaan tai -pataan paistetun broilerin kanssa. Sekoita vehnäjauhot ja fondi kerman joukkoon ja mausta mieleisilläsi mausteilla. Kaada kermamausteseos vuokaan ja paista ruokaa uunissa 175 asteessa parin tunnin ajan tai kunnes juurekset ovat kypsiä. Voit poistaa folion paistamisen loppuvaiheessa, jos haluat ruskistaa pinnan.

lauantai 20. joulukuuta 2014
Piparkakut
Päätin tehdä isoisäni syntymäpäiville piparkakkublondieta ja tähän reseptiin tarvitsin piparkakkutaikinaa. Lapsuuden jouluista muistan kuinka arvoimme isoäitini reseptivihosta mikä olikaan se parhaaksi havaittu taikinaresepti. Tähän hätään en saanut mitään näistä resepteistä itselleni, joten päädyin etsiskelemään netistä hyvältä kuulostavaa rapeiden piparkakkujen reseptiä. Mitään aivan mieleisen kuuloista reseptiä ei tullut vastaan, joten soveltelin oman versioni parhaan kuuloisten ohjeiden pohjalta.Vastaisuudessa voisin ostaa itselleni ohuen metallisen lastan apuvälineeksi leipomiseen. Nyt piparkakut jäivät vähän paksuiksi, kun jouduin liikuttelemaan niitä sormin.
250 g voita
2 dl sokeria
1,5 dl tummaa siirappia
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
1 tl maustepippuria
1 tl suolaa
2 tl ruokasoodaa
1 kananmuna
9 dl vehnäjauhoja
Lisää kattilaan voi, sokeri, siirappi ja mausteet ja kiehautua. Anna seoksen jäähtyä ja lisää joukkoon suola, sooda ja kananmuna. Vaivaa lopuksi jauhot joukkoon ja anna taikinan seistä jääkaapissa seuraavaan päivään. Taikinan voi myös pakastaa, kuten minä tein. Kauli taikina ohueksi levyksi ja leikkaa piparkakkumuotilla pipareita taikinasta. Paistaa 200-asteisessa uunissa noin viisi minuuttia. Voit käyttää osan taikinasta myös piparkakkutaikinablondieen.

Punaviini-BBQ-kastike
Himoitsin viime sunnuntaina broileripizzaa bbq-kastikkeella kellonaikaan, jolloin isommat ruokakaupat eivät olleet vielä auki. Selailin talteen keräämiäni reseptejä ja etsin ohjetta, jonka voisin toteuttaa omien kaappieni antimien ja Alepan turvin. Tässä tapauksessa en tarvinnut edes Alepaa, vaan kaikki löytyi omista kaapeista. Ohjeeksi valikoitui tämä Yummlysta bongattu ohje. Ainoana muutoksena vaihdoin chipotlejauheen chilijauheeseen ja savupaprikaan sekä lisäsin mausteiden määrää.
1 valkosipulinkynsi
öljyä
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl savupaprikajauhetta
½ tl vahvaa chilijauhetta
3/4 dl punaviiniä
1 dl ketsuppia
1 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl soijakastiketta
2 tl nestesavua
Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Paista valkosipulia hetken aikaa öljyssä juustokuminan, savupaprikan ja chilijauheen kanssa. Lisää punaviini kattilaan ja kiehauta pari minuutin ajan. Lisää ketsuppi, etikka, soijakastike ja nestesavu kattilaan ja keitä kunnes kastike sakenee. Minulle riitti tästä annoksesta kastiketta yhteen pellilliseen pizzaa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Pestotyylinen salaattikastike
Itsenäisyyspäivän juhlissani minulla oli tarjolla salaattipöytä, josta löytyi jääsalaattia, viinisuolaheinää, basilikaa, paistettua broileria, mozzarellaa, kolmen värisiä miniluumutomaatteja, granaattiomenaa, kurkkua, vihreitä oliiveja ja kalamata-oliiveja, aurinkokuivattua tomaattia ja kahta eri kastiketta. Tämän pestotyyppisen kastikkeen ohjeen perään ehtikin tulla jo kyselyä, joten tässä se nyt on kaikille halukkaille kokeiltavaksi. Juhliin oli kutsuttu vegaani ja pähkinäallergikko ja tämän ohjeen olin etsinyt heitä silmällä pitäen. Kumpikaan ei loppupeleissä päässyt paikalle, mutta en nähnyt syytä alkaa muutella ohjetta. Salaattikastikkeen ohje on modattu Casa Veneracionista. Vähensin ohjeen kolme valkosipulinkynttä yhteen, mutta silti ihmiset toivoivat purkkaa ennen baariinlähtöä. Kalamansia en löytänyt Ruoholahden Citymarketista, joten korvasin sen sitruunalla. Myös tryffeliöljyn kanssa tuli haasteita vastaan. En löytänyt yhtäkään öljyä missä maku olisi tullut pelkästä tryffelistä ilman aromia, joten jätin koko öljyn väliin. Hämmästelin myös sitä ettei öljyjen hinta korreloinut lainkaan siihen oliko pullossa aitoa tryffeliä mukana vai ei.
2 dl oliiviöljyä
1,5 ruukkua basilikaa
1 ruukku lehtipersiljaa
8 aurinkokuivattua tomaattia
valkosipulinkynsi
pala sitruunaa
suolaa
rouhittua mustapippuria
Soseuta öljy, yrtit, aurikokuivatut tomaatit ja kuorittu valkosipulinkynsi esimerkiksi sauvasekoittimella. Purista joukkoon sitruunamehua ja mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Tarjoa salaatin kanssa tai käytä peston tapaan ruoanlaitossa.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014
Piparkakkutaikinablondie
Piparkakkutaikinablondien ohje on kaverini keksintö ongelmaan, jossa piparkakkutaikina on aina parempaa kuin valmis piparkakku, mutta vieraille ei pelkkää taikinaakaan kehtaisi tarjota. Blondien sekaan on leivottu kuutioina piparkakkutaikinaa ja koko kakku jää sisältä puolikypsän tahmaiseksi. Kaverini melkein perusti blogin pelkästään tästä keksinnöstä! Sen verran modasin ohjetta, että vaihdoin tumman suklaan Fazerin piparkakkusuklaaseen, jossa on rapeaa keksiä sisällä. Tarjosin tätä kakkua isoisäni 80-vuotissynttäreillä itsenäisyyspäivänä. En ole vahingossa oppinut valokuvaamaan tässä sitten viime postauksen, vaan puoliammattilainen isäni otti kuvat blogiin, kun allekirjoittanut unohti kameran kotiin...
200 g valkosuklaata
200 g voita
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
3 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
200 g piparkakkutaikinaa
65 g piparkakkusuklaata
Sulata voi ja suklaa mikrossa niin isossa kulhossa, että mahdut tekemään lopun taikinan siihen. Sekoita vaniljasokeri ja kaneli sokerin kanssa ja lisää seos jäähtyneeseen suklaavoisulaan. Taikina voi näyttää hetkellisesti juoksettuneelta, mutta älä anna sen häiritä. Lisää munat yksitellen seokseen koko ajan sekoittaen ja sekoita vehnäjauhot taikinaan. Kuutioi piparkakkutaikina ja rouhi suklaa esimerkiksi veitsellä. Nostele piparitaikinakuutiot ja suklaarouhe taikinaan. Käytin taikinaa noin kaksi desiä, sillä en omista keittiövaakaa. Kaada taikina sopivaan leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Minä käytin sydämenmallista kuivakakkuvuokaa. Paista noin 200 asteessa noin 20-30 minuuttia kunnes pinta on paistunut, mutta sisus vielä "hytkyy". Minun uunillani aikaa meni juuri ja juuri se 20 minuuttia. Anna kakun tekeytyä jääkaapissa vähintään seuraavaan päivään.

maanantai 8. joulukuuta 2014
Broileriavocadoenchiladat
Etsin jotakin kivaa avocadoreseptiä ja Greatest.comin 39 Deliciously Unexpected Healthy Avocado Recipes-osiosta löysin linkin tähän Gimme Some Ovenin broileriavocadoenchiladojen ohjeeseen. Tällä juuston ja crème fraîchen määrällä voidaan toki keskustella miten paljon healthy pitää tässä yhteydessä paikkansa. Muutin ohjetta ainakin hieman avocadoisemmaksi, lisäsin chilin ohelle paprikaa, kypsensin broilerin paprikoiden ja chilin kanssa, muutin mitat suomalaisia pakkauskokoja vastaaviksi, lisäsin mausteita ja Monterrey Jack-juuston vaihdoin cheddariin Elielinaukion K-Supermarketin tarjonnan vuoksi. Itse olin tyytyväinen lopputulokseen.
4 annosta
Täyte:
450 g broilerin fileesuikaleita
öljyä
rouhittua mustapippuria
suolaa
2 paprikaa
1 vahva jalapeño
200 g cheddaria
8 - 10 tortillaa
Kastike:
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kanalientä
200 g crème fraîchea
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
3 avocadoa
ruukku korianteria
½ lime
Paista broilerin fileesuikaleet öljyssä pannulla ja mausta suolalla pippurilla. Poista paprikoista kanta ja siemenet ja paloittele paprikat. Hienonna chili. Lisää paprikat ja chili broilerin kanssa pannulle ja paista hetken aikaa. Kastiketta varten sulata voi kattilassa ja sekoita vehnäjauhot voin joukkoon. Lisää kanaliemi hiljalleen kattilaan. Kiehauta kastiketta viitisen minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja sekoita kastikkeen joukkoon crème fraîche ja mausta juustokuminalla, valkosipulijauheella, suolalla ja mustapippurilla. Halkaise avocadot ja poista niistä kivet. Kaavi avocadojen hedelmäliha kastikkeeseen. Lisää sekaan ruukku korianteria ja puolikkaan limen mehu ja soseuta kastike sauvasekoittajalla. Laita jokaisen tortillan päälle broileripaprikaseosta, juustoraastetta ja avocadokastiketta ja kääri tortillat rullalle. Asettele rullat uunivuokaan vierekkäin. Kaada loput avocadokastikkeesta tortillarullien päälle ja paista vuokaa 200-asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia. Tarjoa enchiladat esimerkiksi juustoraasteen, korianterin tai crème fraîchen kanssa.

lauantai 1. marraskuuta 2014
Yume
Käymme melko säännöllisesti kavereideni kanssa ulkona syömässä vähän hienommissa ravintoloissa. Viimeksi meillä oli vuorossa Yume. Valitettavasti illallinen oli suurimpia pettymyksiä meille pitkään aikaan. Esimerkiksi Farangista ja Gaijinista olemme pitäneet, joten vian ei pitäisi olla siinäkään ettei moderni aasialainen ruoka uppoa. Annokset ravintolassa oli tehty jaettaviksi ja alkuun tilasimme päivän makirullia ja kuningasmakrillisashimia. Sashimi jäi minulta syömättä sipulisuuden vuoksi, mutta susheissa ollut varsinaisesti mitään vikaa hinnan lisäksi... Neljä sushipalaa: 14e. Hinta tuntui muodustuvan siitä ilosta, että sushien päällä oli pari heinää ristissä. Pääruoaksi jaoimme kuumalla kivellä paistettavia tiikerirapuja chilikastikkeen kanssa, friteerattua turskaa rapeiden nuudelien ja inkiväärikastikkeen kanssa sekä Pekingin ankkaa. Ravintolan hot stone-konsepti ei ole toteutettu lainkaan yhtä hyvin kuin esimerkiksi Rustic Stonessa. Koko ravintolassa leijuu kärähtäneen lihan katku, sillä ruoat tuntuvat palavan herkästi kiinni kiviin. Ravut oli tarkoitus pyöritellä mausteseoksessa ja dipata paistamisen jälkeen. Mausteseos sisälsi siinä määrin rouhittua suolaa, että rapujen syöminen oli suorastaan epämiellyttävää pyörittelyn jälkeen. Chilikastike sellaisenaan ei tarjonnut sen suurempaa makuelämystä. Turska-annoksessa parasta olivat rapeat vihannekset. Kala oli todella rasvaista ja rapeat nuudelit ikävän limaisia pinnasta. Kova nuudeli tahmealla pinnalla ei oikein sytyttänyt minun makuhermojani. Makumaailmasta tuli vähän BlueDragon-fiilis ja nousipa keskustelussa esille myös sanonta "suomalaiseen makuun". Pääruokatrion vahvin annos oli Pekingin ankka. Ankkaletut kasattiin itse pöydässä ja pienestä sotkusta huolimatta oli kiva, että rullat sai tehtyä oman maun mukaan. Tässäkin suurin osa mausta olisi tullut Hoi Sin-kastikkeesta, joka valitettavasti oli niin suolaista ettei sitä paljoa kärsinyt ruokaan laittaa. Yume oli ensimmäinen ravintola minun muistiini, jossa yksimielisesti olimme sitä mieltä, ettei kukaan halua edes kokeilla jälkiruokaa. Harmillista, ettei ravintola täyttänyt odotuksia. Asiakaskunta oli jokseenkin turistipainotteista, joten ehkä pysyvien asiakkaiden määrä ei ole ravintolalle niin kriittinen.
Yume Style Maki Roll
Päivän
makirulla
Yellowtail Sashimi
Kuningasmakrillisashimi, makea soija-chilikastike
|
Tiger Prawns
Tiikeriravunpyrstöjä ja chilikastiketta
|
Cod and Crispy Noodles
Friteerattua turskaa, rapeaa noodelia ja tulista inkiväärikastiketta
|
Yume Style Crispy Peking Duck
Rapeaa
ankan koipea, pannukakkuja sekä Hoi Sin -kastiketta
|
Valkosipulinen parmesanpolenta
Tein viimeeksi ankanrinnan kaveriksi parmesanpolentaa puolitettuna annoksena Food.comin ohjeesta. Omaan syömismäärääni suhteutettuna annoksia tuli ohjeesta kolme kahden sijaan. Jos polenta on pääasiana lautasella, niin sitten ohjeesta riittää varmastikin juuri kahteen ateriaan. Polentan valmistus oli hämmentävä matka epätoivosta riemuun. Samantien kun lisäsin polentan kattilaan se veti itsensä sellaiseksi puuroksi mitä lopputuloksen pitäisi olla puoli tuntia myöhemmin. Tätä paksua seosta pystyi kuitenkin hauduttelemaan vaaditun ajan lisäilemättä nestettä ja lopputulos oli aivan täydellinen. Älä siis pelästy puuroutumista, jos olet ensimmäistä kertaa asialla polentan valmistuksessa.
3 annosta lisukkeena
1 rkl voita
1 valkosipulinkynsi
0,5 l kanalientä
2,5 dl polentaa
rouhittua mustapippuria
75 g parmesania
Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Sulata voi kattilassa ja paista hienonnettua valkosipulia hetken aikaa. Lisää kanaliemi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Ripoittele polenta samalla sekoittaen kanaliemen joukkoon ja hauduta jatkuvasti sekoitellen noin 25 minuuttia. Rouhi polentan sekaan mustapippuria. Raasta parmesan ja lisää lopuksi polennan joukkoon. Tarjoa välittömästi. Polentan voi myös kaataa pannulle, jäähdyttää ja tarjota leikattuina annospaloina.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)