Käymme melko säännöllisesti kavereideni kanssa ulkona syömässä vähän hienommissa ravintoloissa. Viimeksi meillä oli vuorossa
Yume. Valitettavasti illallinen oli suurimpia pettymyksiä meille pitkään aikaan. Esimerkiksi Farangista ja Gaijinista olemme pitäneet, joten vian ei pitäisi olla siinäkään ettei moderni aasialainen ruoka uppoa. Annokset ravintolassa oli tehty jaettaviksi ja alkuun tilasimme päivän makirullia ja kuningasmakrillisashimia. Sashimi jäi minulta syömättä sipulisuuden vuoksi, mutta susheissa ollut varsinaisesti mitään vikaa hinnan lisäksi... Neljä sushipalaa: 14e. Hinta tuntui muodustuvan siitä ilosta, että sushien päällä oli pari heinää ristissä. Pääruoaksi jaoimme kuumalla kivellä paistettavia tiikerirapuja chilikastikkeen kanssa, friteerattua turskaa rapeiden nuudelien ja inkiväärikastikkeen kanssa sekä Pekingin ankkaa. Ravintolan hot stone-konsepti ei ole toteutettu lainkaan yhtä hyvin kuin esimerkiksi
Rustic Stonessa. Koko ravintolassa leijuu kärähtäneen lihan katku, sillä ruoat tuntuvat palavan herkästi kiinni kiviin. Ravut oli tarkoitus pyöritellä mausteseoksessa ja dipata paistamisen jälkeen. Mausteseos sisälsi siinä määrin rouhittua suolaa, että rapujen syöminen oli suorastaan epämiellyttävää pyörittelyn jälkeen. Chilikastike sellaisenaan ei tarjonnut sen suurempaa makuelämystä. Turska-annoksessa parasta olivat rapeat vihannekset. Kala oli todella rasvaista ja rapeat nuudelit ikävän limaisia pinnasta. Kova nuudeli tahmealla pinnalla ei oikein sytyttänyt minun makuhermojani. Makumaailmasta tuli vähän BlueDragon-fiilis ja nousipa keskustelussa esille myös sanonta "suomalaiseen makuun". Pääruokatrion vahvin annos oli Pekingin ankka. Ankkaletut kasattiin itse pöydässä ja pienestä sotkusta huolimatta oli kiva, että rullat sai tehtyä oman maun mukaan. Tässäkin suurin osa mausta olisi tullut Hoi Sin-kastikkeesta, joka valitettavasti oli niin suolaista ettei sitä paljoa kärsinyt ruokaan laittaa. Yume oli ensimmäinen ravintola minun muistiini, jossa yksimielisesti olimme sitä mieltä, ettei kukaan halua edes kokeilla jälkiruokaa. Harmillista, ettei ravintola täyttänyt odotuksia. Asiakaskunta oli jokseenkin turistipainotteista, joten ehkä pysyvien asiakkaiden määrä ei ole ravintolalle niin kriittinen.
 |
Yume Style Maki Roll
Päivän
makirulla
Yellowtail Sashimi
Kuningasmakrillisashimi, makea soija-chilikastike
|
 |
Tiger Prawns
Tiikeriravunpyrstöjä ja chilikastiketta
|
 |
Cod and Crispy Noodles
Friteerattua turskaa, rapeaa noodelia ja tulista inkiväärikastiketta
|
 |
Yume Style Crispy Peking
Duck
Rapeaa
ankan koipea, pannukakkuja sekä Hoi Sin -kastiketta
|